Takkaluukku puhtaaksi

Aika ajoin lasinen takkaluukku saa nokea itseensä ja kaipaa puhdistusta. Pieni nokimäärä lähtee pelkällä vedellä ja talouspaperilla, mutta kun lika on pinttynyt jo pidemmän aikaa, tarvitaan vahvempaa puhdistusainetta.

Takan lasiluukku puhtaaksi ennen ja jälkeen kuvat

Takkaluukun lasi ennen ja jälkeen puhdistuksen

Takkaluukun saanti puhtaaksi etenkin yllä olevassa kuvassa on lähes mahdotonta pelkällä vedellä. Luukkua oli myös yritetty puhdistaa kastamalla märkä talouspaperi tuhkaan ja hieromalla sitä luukkuun, mutta lika oli jo niin pinttynyt, että vaadittiin vahvempia aineita.

Lasi kannattaa puhdistaa aina ennen uutta lämmityskertaa, jotta lika ei pala kiinni lasiin.

Takkamestarit Kohoselta löytyy suuren suosion saanutta Rüeggin erikoislasinpesunestettä takkaluukun pesuun, jolla lähtee myös pinttynyt lika. Esimerkkikuvan luukku saatiin myös tällä puhdistusaineella uudenveroiseksi. Kysy meiltä lisää.

Useaan suuntaan aukeavan takkaluukun puhdistus

Uudenmallisissa takoissa löytyy lasipintaa jopa neljään eri suuntaan, jolloin on myös hyvä tiedostaa luukun mekaniikka. Alla esimerkki, miten kolmesivuisen takkaluukun lasien puhdistus sujuu avaamalla kulmalukot.

Kolmelasisen takkaluukun avaus

Luukun jokaisesta kulmasta löytyy erityinen mekaniikka, joka helpottaa lasien puhdistusta. Katso, että lasihissi on alhaalla ja vedä hakaset auki rauhallisesti yksi kulma kerrallaan. Voimaa ei tarvita. Puhdista lasi molemmilta puolilta ja laita hakasella takaisin kiinni. Tämän jälkeen voit avata toisen kulman ja puhdistaa lasit.

Autamme ja opastamme mielellämme miten hissiluukun mekaniikka toimii ja lasien puhdistus on vaivatonta.

 

Facebooktwitterpinterestlinkedinmail